Summer “Speed” Series: kaupungin kaunein - Helsinki Twilight 10K
Maratontreenit jatkuivat pari viikkoa sitten helteisen raaston merkeissä. Kympin kisa, alla muutama vauhtitreeni kahden kuukauden
tauon jälkeen ja startti iltamyöhäisellä. Kasassa on ainekset todella hapokkaaseen
iltahölkkään. En joutunut pettymään: Helsinki Twilightilla todellakin väännettiin hämärän rajamailla.
Olen osallistunut Runner’s Twilight -iltakisaan kahdesti
aikaisemmin, jolloin kisa on järjestetty Pirkkolassa. Plakkarissa sekä puolimaraton että kymppi. Tänä vuonna Runner’s High oli lyönyt hynttyyt yhteen
Syöpäsäätiön kanssa: osa osallistumismaksusta meni hyväntekeväisyyteen ja
kisakeskus oli siirtynyt Hietsun uimarannalle.
Päivä kului kisaa odottaessa. Pidin perjantain lepopäivänä,
joten aamulla kävin höntsäämässä kevyen aamulenkin Uutelassa. Kävimme Heidin kanssa lounaalla Rootsissa, joka oli sopivan rosoinen
kahvila-ravintola Vaasankadulla. Lounaan jälkeen palasin kotiin ja yritin olla
tekemättä mitään – iltapäivä oli pelkkää semihermostunutta odottelua.
Viiden
jälkeen suuntasin metrolla Ruoholahteen ja sain kävelylenkille seuraan
treenikaveristani Outdoor Optionista. Numeroiden haku venähti puolen tunnin
projektiksi, koska sadan muun juoksijan kanssa olin viime tipassa hakemassa
kisanumeroa. Tuttuja riitti, joten aika ei käynyt pitkäksi spiraalina
kiertelevässä jonossa. Numerolapun saatuani en enää viitsinyt panikoida
hermopissajonoon vaan heitin repun tavarasäilytykseen ja suuntasin
alkuverkkaamaan. Privaattivessa löytyi Regattan pihasta - olen kahvilalle tipin
velkaa. Jalat olivat mukavankepeät ja avarit irtosivat rennosti.
Vauhtikestävyysvedon jätin juoksematta, koska keli oli lämpimännahkea.
Runner's High'n eliittiä :-D |
Upea ilta! |
Hölkkäsin pari minuuttia ennen starttia lähtöviivalle ja
juuri ennen lähtöä sain sudittua iPodin luurit korviin ja startattua sykemittarin.
Lähtökiihdytys oli tavallista hapokkaampi: reilu sata metriä Hietsun uimarantaa
ja siitä suunta puujaloin kohti auringonlaskua. Ensimmäisen 1,5 kilometriä
maltoin ottaa rauhallisesti, mutta Marian sairaalan kulmilla kiihdytin hieman
vauhtia ja nappasin hyvän peesin Katista.
Itseluottamusta uhkuen suuntasin
takaisin kisakeskusta ja siitä edelleen kohti pohjoista Helsinki City Runin
reittiä seuraillen. Paciuksenkadun nousussa jouduin jättäytymään peesistä,
koska jalat eivät jaksaneet raahautua loivaa mäkeä kisakavereiden tahtiin.
Ylämäki ja reipasvauhtinen laskettelu sujuivat vielä joten kuten, mutta tiesin
jo tässä vaiheessa, että loppumatkasta tulisi pitkä. Kuumuus teki olon todella
tukalaksi eikä 6 km juomapiste tuonut minkäänlaista
helpostusta saunamaiseen fiilikseen. Reitin perukoilla oli pieni mäentöppyrä,
johon allekirjoittaneen juoksu pysähtyi kuin seinään. En edes halua muistella
kilometrivauhtia, mutta parhaimmillani
taisin rahjustaa säälittävää mäennyppylää ylöspäin noin kutosen
kilometrivauhtia.
At the twilight zone... |
Edessä oli vielä todella pitkä paluumatka Hietsun rannalle.
Pyöriskelin tönkkösuolatuilla jaloillani tutuissa
lenkkimaisemissa noin 4:40/km vauhtia. Pohdin samalla, voiko tuota etanavauhtia edes kutsua
vauhdiksi. Edessä oli vielä toinenkin nousu ja kamelin selkä oli
katkeamispisteessä toistamiseen. Kasin kohdalla sain koottua selkärankaa sen
verran, että selvisin laskuvoittoisen osuuden kunnialla läpi. Regatan kohdalla
oli kannustamassa pari cheerleaderia, joille olin alkuverkkalenkillä luvannut
hymyillä myös kisassa. Sain puristettua lähinnä tuskaista irvistystystä muistuttavan eleen kireiden leukaperien välistä.
Viimeinen puolikilometriä sujui yllättävän sutjakkaasti ja
loppua kohden sain kiristettyä vauhtia selvästi. Ilo oli ennenaikainen, koska
hyydyin loppusuoralla Hietsun rantahietikkoon. Hiekassa juoksemisesta minulla
on hapokkaita kokemuksia parilta vuodelta Egmondin rantamaratonilta eikä homma
ollut muuttunut yhtään sen helpommaksi vuosien aikana.
On tämä juoksu mukava harrastus! |
Maaliin raahasin itseni ajassa 45:02. Aika on huono – olin
asettanut itselleni 45:00 ajan ehdottomaksi takarajaksi. Omasta ennätyksestäni
jäin 2,5 minuuttia. Reitti oli mäkinen ja lämmin sää teki hommasta entistä
raskaampaa. Totuuden nimissä tunnustan, että onhan tuo vauhti kateissa edelleen. Maratonvauhtinen treeni vielä maistuu, mutta alle 4:30/km
jolkottelu on työn ja tuskan takana. Juoksu oli toisinto viimevuotisesta Midnight Runista, jonka räpelsin hämärän
rajamailla samaan loppuaikaan. Kuusi viikkoa myöhemmin Münchenissä kulki
huomattavasti kovempaa, joten ei nyt heitetä tossuja roskiin - ainakaan vielä.
Kisan parasta antia oli maalihuolto ja parin metrin päästä
löytyvä uimamahdollisuus, josta otin kaikki irti.
Tästä kohti Helsinki Street Runia!
-Laura
ps. Kaimalle kiitokset kisan aikana otetuista kuvista :)
ps. Kaimalle kiitokset kisan aikana otetuista kuvista :)
Kommentit
Lähetä kommentti