Alppipäiväkirjat: varustelistoja ja sumuisten kallioiden polkupitkis

#prjctTdMB lähti tammi-helmikuussa ryminällä käyntiin. Ensitapaamisen jälkeen ehdin tavata Jannen ja Annan ensimmäisessä henkilökohtaisessa mentoroinnissa ja reilun viikon päästä edessä oli toinen ryhmätapaaminen. Pääsimme tutustumaan vuorijuoksussa tarvittaviin varusteisiin ja grammanviilaamisen saloihin. Poluillekin ehdimme kahdeksi tunniksi.

Alppipäiväkirjat: helmikuun 7. päivä 2016

Edellisillan päivystysvuoro oli venähtänyt tuntikaupalla ylitöiksi ja olin hädin tuskin ehtinyt käydä kotona nukkumassa. Silmät ristissä ajoin Turun moottoritietä kotiin päin keskellä yötä ja kahdeksan tuntia myöhemmin suhasin jälleen motaria pitkin kohti yhteistreenejä. Olin seurasta kiitollinen – yksin väsyneenä lenkillä rämpiminen olisi ollut juoksijan uuvahtanut painajainen. Todennäköisesti viikon pitkis olisi jäänyt kokonaan juoksematta omassa inspiroituneessa seurassa.


Parasta seuraa :) / kuva: Anna Marin


Itseäni huomattavasti pirteämmässä seurassa oma väsymykseni hävisi muutamassa minuutissa. Ensimmäisessä mentorointitapaamisessa olin purkanut huoltani varusteista: kaipasin vinkkejä, ettei varusteiden hankkiminen menisi viime tinkaan. Onneksi toisen yhteistapaamisen teemaksi nousikin varusteet. Kannamme reissulla mukana kaiken muun paitsi ruuan: en voi ottaa mukaan jokaiselle päivälle omaa värikoodattua asukokonaisuutta. 

Sportfashionistan sydänalaa kouraisi.

Säiden puolesta minun on varauduttava kaikkeen helteen ja räntäsateen välillä. Sadehanskat, gaiterit, silkkilaineri – siis mitä?


Pitkä lista ja 150 juoksukilometriä...




Hiertymien estoon ihan ykkönen!


Ryhmässä mentorimme ja kokeneemmat polkujuoksijat jakoivat parhaat varustevinkit ja kokosin mielessäni arkinpituisen ostoslistan. Sopivien maastojuoksukenkien löytäminen on suurin haaste. Oikea nilkkani on nirppanokka ja kengän on istuttava täydellisesti. Toiseksi tärkein varuste on juoksureppu. Tämä ultrakeltanokka aikoo lähteä matkaan mahdollisimman kevyin varustein ja aion viilata mukana kannettavat grammat minimiin. Iloisena hieroskelin käsiäni, koska sain jälleen hyvän tekosyyn lähteä ostoksille Vallilaan Amerin merkkimyymälään. Luottokortti yritti jo valmiiksi paeta ajokortin taakse piiloon. Varustelistan läpikäymisen lomassa pääsimme hiplaamaan myös mentoreidemme omia suosikkivarusteita.


Sumuisten polkujen sankarit


Jotta treenaaminen ei olisi jäänyt pelkästään puheen tasolle, suuntasimme tunnin teoriaosuuden jälkeen sumuiseen metsään. Edelliskerran satumaisesta talvifiiliksestä oli jäljellä vain muisto ja lukuisat kauniit valokuvat. Loska lätisi metsässäkin lenkkareiden alla, mutta metsäpoluilla pieniä kauneusvirheitä en edes huomannut. Kiipesimme Nuuksion rinteitä ylös tarvittaessa nelivedollakin ja kirmasimme talvisia rinteitä alas innosta hihkuen. Alamäissä peesasin Ossia ja Jannea vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ja mielessäni tuulettelin vauhdinhurmassa. Lenkin korkeuskäyrä näytti kammiovärinältä. Kahdessa tunnissa ehdimme rymytä talvisia polkuja 12,5 km.



Polkukaheli vauhdissa / kuva: Janne Marin

Annan lennokasta menoa


The recap: ”Ihanaa, että sain juosta pitkiksen loistoseurassa ja vaihtelevassa maastossa. Oma seura ja loskainen Itäväylä olisi ollut aika murskaava vaihtoehto. Lennokasta menoa tiimiltä!”

Kesto: 2:02
Pituus: 12,6 km
Nousua: 393m



Upea sumuinen Nuuksio





Alppipäiväkirjat: Helmikuun 14. päivä

Ystävänpäiväviikonloppuna alppikauriit kävivät sarjavalloittamassa Malminkartanon huipun ja saivat nauttia huikean hienosta talvipäivästä. Kuvat kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Itse olin viikonlopun Lapissa hiihtämässä ja jaloissa polttelevaa mäkitreeniä kertyi mäkien lisäksi tasaisellakin (kevään lentokeleistä unelmoineen hiihtäjän harmiksi)

The recap: ”Hienoja kuvia tänään Malminkartanolta! Täällä Ylläksellä kolmen päivän tunkkausleiri menossa. Kahdessa päivässä 100 km pöpperökelissä ja lumisateessa - reilussa vuorokaudessa uutta lunta on kertynyt noin 20 cm! Luisto surkea enkä tänään ollut varma hiihdinkö ylä- vai alamäkeen - mihinkään eivät sukset liukuneet Mahtavaa mentaaliharjoittelua! Ensi viikolla taas treeneissä mukana!”


Oli jälleen talvi. Tukkausta Malminkartanossa / kuva: Janne Marin

Huikea talvipäivä - Tanjan upea kuva

Huipulla - kuva: Miran GoPro :)

Gaitereita ja varavirtalähdettä vielä metsästäen,
Laura <3

Kommentit

Suositut tekstit