Midnightrun Helsinki 2015 - faster, harder, bonk!

Ensimmäistä kertaa kuuntelen Haloo Helsingin "Lähtövalmiina" kappaletta onnellisena. Koko kevään ja kesän tämä ihanan kaunis biisi on merkinnyt kyyneleitä, jättämisen tuskaa ja hyvästejä rakkaille matkakohteilleni: olen itkenyt Berliinistä Rovaniemelle, Maltalta Nizzaan.
Nyt kuuntelen rakasta biisiä, kun matka on alussa. En tiedä onko kyseessä tavallinen viikonloppumatka vai jonkin isomman tripin ensimmäinen osuus.


Traveller's high jatkaa lentoaan kohti Levin ruskamaratonia. Runner's High sen sijaan on katkennut kuin kanan lento. Mallorca, Levi, Puhätunturi. Loman loppuminen ja samaa lentoa tukka putkella kolme 25 tunnin päivystysvuoroa melkein B2B. Pää eikä kroppa eivät pysyneet vauhdissa mukana yhtä vauhdikkaasti.

Tulipa tästä pitkä esipuhe parin viikon takaiseen lauantaiseen iltajuoksuun. Jotenkin kisaraportti on jäänyt uinumaan taas koneen kovalevylle, oops! Ihanalla intiaanikesällä ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa!



Bloggari ja vähän liian rento asenne :)


Pääsin osallistumaan neljänteen Midnightruniin elokuun viimeisenä viikonloppuna: kerran olen bilettänyt hauskan kympin Tukholman Midnattsloppetissa ja kahdesti olen kirmannut hapokkaan iltelenkin kotikaupunkini kaduilla.

Viimevuotiseen tapaan jaloissa poltteli kahden päivän takainen RunFest, jossa pääsin juoksemaan rapsakan ankkuriosuuden 2XU:n joukkueessa. Maaliintulon jälkeen ankkuri ei malttanut enää lähteä loppuverkkaamaan vaan ilta kului rennosti Samin ja Evgenin kanssa RunFeastin iltapalasta nauttien. Loppuverkan virkaa sai toimittaa löntystely metroasemalle.

Lauantai-aamu heräsi upean aurinkoisena ja kävin verryttelemässä rennon aamulenkin ja samalla yritin saada jotain eloa kiukustuneeseen vasempaan psoas-lihakseen. Aamulenkiltä jatkoin matkaani Fatiman astangajoogatunnille. Tunnin jälkeen chillailin hetken aikaa kaupungilla ja kävin Forumin Stadiumista hakemassa chipin ja kisapaidan. Iltapäiväksi palasin viettämään laiskanletkeää penkkiurheilujuhlaa kotisohvalle. Oli huikeaa seurata Ashton Eatonin hurjaa loppuvetoa kymmenottelun 1500 metrillä. Ihan parasta henkistä tsemppiä!




Kisapaikalle suuntasin hyvissä ajoin ennen kello kahdeksaa, koska starttasin ensimmäisessä lähtöryhmässä klo 21:10. Treffasin Lauran Senaatintorilla ja tapamme mukaan urpoilimme parhaan kykymme mukaan kameran edessä. Törmäsin myös Maraklubin perusposseen Tuomiokirkon portailla. Pakollisten kamerasekoilujen jälkeen suuntasimme Pohjoisrantaan verkkaamaan. Juoksut tosin loppuivat lyhyeen, kun bongasimne huikaisevan Superkuun kiipeävän hitaasti jäänmurtajien ylle. Kuunnousu oli maaginen. Jäimme ihastelemaan kaunista iltamaisemaa Halkolaiturille ja samalla teimme kevyitä koordeja ja dynaamisia venyttelyjä.


Urpo & Turpo



Huonoa päivää en aistinut kuin vasta alkuverryttelyn loppuvaiheessa, kun halusin juosta totuttuun tapaan lyhyen reippaamman vauhtikestävyysvedon. Meno tyssäs 4:45/km vauhtiin. Jaloissa tuntui kuin olisin yrittänyt juosta jo kympin kisavauhtia. Yritin rentouttaa menoa, mutta terävyys menosta oli pois. Jätin vedon neljään minuuttiin ja luimistelin takaisin Senaatintorille. Hölkkäilin työkaverini Jussin kanssa pitkin Aleksanterinkatua, mutta edes lennokas seura ei keventänyt allekirjoittaneen jalkoja. Heitin ylimääräiset tavarat tavarasäilytykseen ja livahdin lähtöryhmäni hännille.



Lähtö oli hieno show juoksijanvaloineen ja stroboineen. Juoksijan valassa lupasimme juhlallisesti pitää kyynärpäät kurissa. Hetkeä myöhemmin lähdön jälkeen kyynärpäätä tuli niin oikealta kuin vasemmaltakin ja meno oli kuin kehä ykkösellä ruuhka-aikaan.

Lähdin juoksemaan rauhallisesti 4:30/km vauhtia ensimmäisen kilometrin tiukan nousun vuoksi. Porukkaa porhalsi ohi rinta rottingilla. Samoja tyyppejä olikin kiva ohitella viimeistään Olympiaterminaalin nousussa. Oma juoksu lähti totutusti liikkeelle ja rauhallisen aloituksen jälkeen sain kohtuullisen mukavan vaihteen päälle Kaivopuistossa. Kisan paras pätkä olikin ehdottomasti merenrantareitti kohti Senaatintoria. Juoksu tuntui jopa hyvältä, kunnes Kauppatorilla tapahtui jotain outoa. Reidet alkoivat puutua. Minusta tuntui kuin olisin yrittänyt juosta kahdella puupökkelöllä. Vauhti loppui kuin seinään. 

Puolimatkaan saavuin vielä kohtuullisessa ajassa 22:10 ja alla oli hidas ensimmäinen kilometri. Katajanokka oli yhtä kärsimystä. Jalat eivät vain toimineet. Turhauttavasti kilometrit matoivat eteenpäin puolimaratonvauhtia. Kaksi kilometriä en ajatellut mitään muuta kuin keskeyttämistä. Kuuden kilometrin kohdalla oleva juomapiste oli sijoitettu aivan päättömästi yli 10 metriä juoksureitistä sivuun. Aaaargh! 



Pohjoisrannassa yritin pakolla kiristää - en ollut valmis luovuttamaan. Vauhdin oli löydyttävä! Vauhdin sijaan löysin aikaisemmin tuntemattoman Runner's Twilight -alueen. Pienessä nousussa Krunikkaan silmissä musteni. Jatkoin silmät puoliksi kiinni. Mäen päällä yritin kiristää alamäkeen vahtia samalla seurauksella. Näkökenttä oli vain kapea tunneli. Bonkkasin kympin kisassa - ei todellista! Viimeinen kilometri alkoi ja sain kasattua itseni juoksukuntoon. Roikuin porukan mukana - ja edelleen puolimaratonvauhtia. Tosin olotila oli kuin Cooperin testin viimeisellä kierroksella. Krunikan viimeisissä mutkissa ja mäissä hyydyin totaalisesti. Loppusuoran juoksin hitaammin kuin vuosi sitten maratonin maalisuoralla.



Maaliviivalla katsoin epäuskoisesti ajanottoa: 45 minuuttia. Voi helvetti, mitä rypemistä.

Tästä juoksusta ylipääsemikseksi ei muu auttanut...


Maalissa olin kiukkuinen ja pelästynytkin. Juoksunaikaiset tuntemukset olivat kaukana normaalista. Juoksu oli vielä hirveämpää kuin edellisessä startissa Helsinki Half Marathonilla. Painoin suorinta tietä huollon läpi ja piilouduin VIP-teltan sipsikulhon taakse. Vaihdoin lämpimät vaatteet pikavauhtia päälle ja jatkoin juoman ja sipsien lappamista suuhun. Laurakin palasi retkeltänsä: Urpo & Turpo -taisteluparin toinen osapuoli oli viihtynyt reitillä vielä viisi minuuttia pidempään. Nappasimme iltapalat mukaamme ja suuntasimme kohti kotia. Ovella tapasin vielä ystäväni Heidin, joka kolmikosta oli juossut parhaimman juoksun. 

Laura x 2 ja Heidi <3




Kävelimme Lauran kanssa Hakaniemeen, josta jatkoin vielä metrolla kohti kotia. Jaksoin iloita ystävien hienoista juoksuista. Omaan esitykseeni olin vain väsynyt. Puolenyön aikaan olin jo nukkumassa ja valmistautumassa taas yhteen työsunnuntaihin: turnausväsymys ei ainakaan helpottanut 25 tunnin päivystysvuorolla. 

Vuoro oli onneksi viimeinen laatuaan muutamaan kuukauteen. Puoli vuotta päivystämistä ja päivittäisiä kahden tunnin työmatkoja ovat tehneet tehtävänsä enkä taaskaan ole osannut tasapainottaa harjoittelua ja työtä. Tuloksena raivostuttava kolmenkympin kriisi ja taisteluväsymys juuri sillä hetkellä, kun minun pitäisi jaksaa valmistautua kauden tärkeimpään kisaan. Kun pää ei jaksa niin ei ne jalatkaan ole juoksutuulella. Onneksi edessä on vielä kuukausi normaalia elämää uudessa työpaikassa, joten luotan edelleen siihen, että 11.10. Münchenin kaduilla kulkee vähintään Berliinin veroisesti!

Superkuu!

Kommentit

Suositut tekstit