Hiihtoultra 52 km ja Mördarbacken

Päivä 2: Haavepalon valloitus ja menomonomurheita

Toinen hiihtopäivä valkeni jälleen täydellisen aurinkoisena. Meidän ei tarvinnut arpoa kovinkaan montaa minuuttia päivän hiihtokohdetta: kohti Totovaaraa ja Haavepaloa! Yön jäljiltä pakkasta oli vielä muutama aste ja latu oli liukkaanlennokas. Varsinkin ennen Kesänkiä saimme muutaman ilmaisen kilometrin, kun pääsimme laskettelemaan peilikirkkailla laduilla järven yli reippaassa myötätuulessa. Kesängin ja Latvamajan ruuhkista sukelsimme metsään ja kohti Villen kämppää. 

Pikastoppi Kesänginkeitaalla

Edessä oli Ylläksen mystisimmät kilometrit. Olemme hiihtäneet pätkän kolme kertaa Villen kämpältä Latvamajalle päin ja aina osuus on tuntunut yhtä raivostuttavalta: ainaista vastatuulta ja pientä ylämäkeä. Tällä kertaa päätimme hiihtää osuuden päinvastaiseen suuntaan, mutta eipä tuo kuuden kilometrin pätkä ollut yhtään ihastuttavampi toiseenkaan suuntaan hiihdettynä. Onneksi neljän kilometrin pätkä kohti Tammitupaa oli jo vaihtelevampaa ja saavuimme ensimmäiselle taukopaikalle hyvävoimaisina ja hyvämielisinä. Takana oli lähes 20 kilometriä ja vajaa puolitoistatuntia hiihtoa.

Suksiparkki Tammituvalla

Latukone kävi kääntymässä Tammituvalla - hitsinpimpulat mitä baanaa!

Tähän lennokas meno tyssäsikin. Edessä oli lähes viisi kilometriä nousua. Malminkartanon jätemäki ja Paloheinän kisaseiska jäävät todella pahasti alakynteen. Nousu Totovaaralle on melkein loputon, mutta vuosi toisensa jälkeen jaksan rääkätä itseäni parin sadan nousumetrin edestä. Maisemat vaaralta ovat vain niin huikeat! Onneksi parin vuoden juoksentelu ympäriinsä on opettanut kärsivällisyyttä ja laittanut jalkojen kestävyyden uuteen kuosiin ja tällä kertaa nousu meni suorastaan sutjakkaasti: 4.6 km ja 25 minuuttia. Sykekin pysyi alle anaerobisen kynnyksen. Muistan parin vuoden takaisen ensimmäisen tutustumisen Totovaaran hapottaviin rinteisiin, joihin meinasin hyytyä puoliväliin ja sykkeet paukuttivat tuolla hiihtoreissulla melkein 180:ssa. Nyt pulssi tyytyi takomaan 160 hujakoilla. 

Haavepalo, Nammalankuru ja Kukasvaara - siinä Lapin kaunis suosikkikolmikkoni

Nyppylän päältä avautuivat täydelliset talvimaisemat kohti tunturijonoa. En osaisi kuvitella täydellisempää nimeä pysähdyttävän kauniille ja kansallisromantiikkaa tihkuvalle näköalalle. Innosta hihkuen heiluimme kamera kädessä bombaten muiden hiihtoturistirassukoiden maisemakuvat. 

The Queen of Totovaara

Nousun jälkeen oletin, että edessä olisi ehdottomasti kuukauden parhaat kilometrit. Lasku Totovaaralta on aivaan sairaan hauska! Tai on, jos suksi luistaa. Nyt aurinko oli ehtinyt vettää eteläisen rinteen ladut ja puolet laskusta meni tasatyöntöä lykkiessä. Pakkaskelin voitelu ei vain toimi plussakelissä. MOT. Hieman harmistuneena sivakoin Villen kämpän taukopaikalle, jossa onnistuin vielä lonaamaan Gainomaxit pitkin hiihtohanskoja. Voi pientä ärripurria.

Villen kämpältä suuntasimme minulle uusille laduille kohti Lainiota. Reitti oli tasaista, mutta lämpenevä sää teki hiihtämisestä melkoista tahkoamista. Luistoa ei ollut juuri nimeksikään ja tasamaallakin jouduimme vaihtamaan kuokalle tuon tuostakin. Kuokalla painopiste menee helposti enemmän sisäkantille ja uudehkot monot alkoivat painaa kipeästi nilkan sisäsivuja. Viimeiset kilometrit hekumoin ajatuksella kahvista ja Compeed-laastareista.

Kahvitauolle!

Lounastauon pidimme Lainiossa, joka oli todella kiva taukopaikka. Hinnatkaan eivät olleet normaalia latukahviloiden ryöstötasoa. Kaikessa rauhassa tankkasimme Poweradea, kahvia ja Batteryä takkatulen lämmössä. Yritin viritellä monoihin väliaikaisia pehmikkeitä ja nilkkoihin liimasin Compeedit.

Lounastauolla

Lainio 

Valitettavasti mononpehmennysoperaatio ei ollut suunnaton menestys ja taukopaikalta startatessa meinasi tulla suru puseroon hiertävien monojen vuoksi. Tilanne harmitti, koska muuten hiihto maistui kevyeltä nahkeasta kelistä huolimatta. Välillä kiroilin kuin merimies ja välillä toivoin löytäväni ilokaasupullon ladun reunasta – polttava kipu vain paheni kilometri kilometriltä. Ylläsjärveltä oli vielä nousuvoittoinen pätkä kohti laskettelukeskusta ja viimeisissä nousuissa olin ihan valmis heittämään sukset ja monot kuukkelinpesään. Iso-Ylläkseltä olisi ollut vielä alle kymppi Äkäslompoloon, mutta nilkat rutussa en voinut edes ajatella jatkavani matkaa. Kävin itkemässä murheet urheilukauppaan, josta sain säälistä mukaan pötkylän vaahtomuovia. Nilkat ajattelin vuorata huomiseksi pehmustetulla haavanhoitolappusella. Hiihtämään oli päästävä ja Kukas odotti valloittajaansa!

Suksien 20v synttärivuosi :)

Lopulta päivän vaihtelevalle lenkille tuli mittaa reilu 52 kilometriä, joka taitaa kuitenkin olla allekirjoittaneen toistaiseksi hiihtourani pisin hiihtolenkki. Totovaara oli jälleen huippu ja Lainio uusi, miellyttävä tuttavuus. Nyt kun saan monot vielä muokattua mieleisiksi niin huomenna minua ei pidättele mikään!

Reitti: Äkäslompolo-Kesänginkeidas-Latvamaja-Tammitupa-Totovaara-Villen kämppä-Lainio-Iso-Ylläs ...ja maitojunataksilla takaisin Äkäslompoloon

Pituus: 52 km

Nousua: 280m

Huippumesta: Totovaara

Tämä lenkki oli niin tässä...taksi!