Kauden neljäs puolimaraton: Helsinki Half Marathon 2014
Vuoden 2014 neljäs puolimaraton on juostu mitä jaloista irti
lähti. Aika 1:46:25. 12 sekuntia ennätyksestä. Tavoite oli 1:45 alkuinen aika,
ehkä jopa 1:45:n alle. Olenko pettynyt?
En todellakaan!
Valmistautuminen tällekään puolimaratonille ei sujunut täysin
valmentajan antamien nuottien mukaan. Yhdeksän päivää ennen starttia heräsin
helatorstain vapaapäivään yskän kanssa. Oikea keuhko oli ” romuna”, lihaksia
särki ja tautiin liittyvä väsymys oli suhteeton. Lepopäivät seurasivat
toisiaan. Treeniohjelmasta pyyhkiytyivät yli niin kevyet jaloittelulenkit kuin
viimeistelevä vauhtikestävyystreenikin. Taukoa kertyi yhteensä viisi päivää,
kunnes uskalsin lähteä kevyelle kävelylenkille tiistaina.
Sumuinen tiistai-ilta Töölönlahdella |
Keskiviikkona minulla oli ilo olla Helsinki City Marathonin
Kick-Off treeneissä ”apuvalmentajana”, jonka tehtävänä oli napsia valokuvia
treenaajista. Treenin teemana oli vauhtileikittely. Yskä ei ollut vielä parantunut
ja keuhkoihin pisti ilkeästi. Muuten olo oli ”terve”, joten päätin juoksennella
mukana. Alkuverryttelyn kurvailimme pitkin ja poikin Kaivopuistoa upeassa
aurinkoisessa illassa. Välillä kiihdyttelimme ylämäkeen ja välillä spurttasimme
alamäkeen. Puistotiellä juoksimme pyramidispurtteja. 7:30 km-vauhti tuntui ”ihan kivalta”, mutta muuten
vauhdikkaampi juoksu oli ihan hirveää. Jalat painoivat tonnin ja oikea keuhko
tuntui lähteneen kesälomalle. Ilman muiden treenaajien läsnäoloa olisin
luikkinut häntä koipien välissä kotiin. Lauantaisen puolimaratonin 5:00
kilometrivauhti tuntui TODELLA utopistiselta ajatukselta...
Pyramidispurtteja Kaivopuistossa |
Hyvä treeni! |
Torstaina lepäsin. Jalat olivat väsyneet. Perjantaina pääsin
vihdoinkin purkamaan angstiani Helsinki Half Marathonin expoon Narinkkatorille.
Maraklubin ”usual suspects” olivat paikalla ja alkuilta kului #HHM2014 kuvia
napsien. Kisakaupassa oli onneksi vain Adidaksen tuotteita, joten asicsilaisen
luottokortti huokasi kassalla helpotuksesta. Juoksimme pienellä porukalla
Töölönlahdelle ja takaisin Shake Out Runin ja lopuksi teimme kevyet venyttelyt
Narinkkatorilla. 7:00 km vauhti onnistui juuri ja juuri. Juoksu oli enemmän
Shaky Run – sen verran jalat vatkasivat juoksun jälkeen. Prkl.
#HHM - kyllä lähtee! |
Ilta kului jalkapallostadionilla AC Milanin ja HJK:n matsia
seuraillen. Syömiset ja juomiset olivat mitä olivat. Olin jo mielessäni
luovuttanut seuraavan päivän kisan ja Instagramissa suunnittelin lähteväni
kaverini Lauran matkaan puolimaratonille - Laura oli 2:15 ryhmän jänis.
Lauantaiaamu tuli vihdoinkin. Kevään pääkisa! Taivaan
lisäksi tummia pilviä leijaili pääni ympärillä. Heräsin vasta reilu kaksi
tuntia ennen starttia ja nykäisin pienen aamupalan nopeasti mahaan. Vatsakin
oli sekaisin – huippua! Kisapaikalle lampsin reilu puoli tuntia ennen starttia.
Kitisin jokaiselle kuuntelevalle korvalle miten huonosti asiat olivat. Ihanat
kaverit kuitenkin tsemppasivat ja vakuuttivat, että juoksu usein kulkee taudin
aihettaman levon vuoksi. Yritin väittää vastaan, ettei tästä mitään tule. Tein
kuitenkin kevyet alkuverryttelyt koordeineen ja lyhyine venyttelyineen.
Kilometrin pituisen WC-jonon vältin hölkkäilemälle Sokokselle.
Alkuverkkaa |
Kaunis Töölönlahti lauantaiaamuna |
HHM 2014 |
Vasta lähtökarsinassa sain kerättyä itseni. Loikin ensin Lauran
seuraan, mutta 2:15-kyltin katselu sai minut toisiin ajatuksiin. Marraskuusta
asti tätä kisaa varten on treenattu, juostu reilut 1000 kilometriä, yassoiltu,
melkein pyörrytty MK-tonnien jälkeen ja jopa vesijuostu Pirkkolan irmojen ja
reinojen kanssa. Laura lupasi noukkia minut ryhmäänsä, jos minulle tulisi seinä
vastaan. Pujottelin lähtökarsinassa eteenpäin ja jäin sopivan etäisyyden päähän
1:45 jäniksestä. Tuohon vauhtiin en kuitenkaan lähtisi.
1:45 jänis sopivan kaukana |
Lähtökarsinassa |
Startti tapahtui ajallaan klo 10:30. Viime päivien tukala ja
helteinen sää oli vaihtunut pilvipoutaan ja hieman alle +20 asteen lämpotilaan
kuin tilauksesta. Lähdimme matkaan Finlandiatalolta ja Manskua pitkin juoksimme
Oopperatalolle. Sieltä pujottelimme Töölönlahden kautta radanvarteen, josta
matka jatkui pohjoiseen johti Pasilaa, Kumpulaa ja Arabianrantaa.
Ensimmäiset kilometrit olivat tukkoiset. Hengitys pelasi ok,
mutta jalat känättivät vastaan. Lähdin juoksemaan hieman päälle 5:00/km
vauhtia. En liian kovaa, mutta toiveikkaana päätin pysyä ennätysvauhdin
tuntumassa, jos juoksu jotenkin taianomaisesti alkaisikin kulkea.
Juoksu oli outo. Ensimmäiset kahdeksan kilometriä tuntuivat
yhtä raskailta kuin viimeiset viisi kilometriä HCR:lla. Kuuden kilometrin kohta
oli pahin. Ajattelin, etten ikinä selviä tätä vauhtia maaliin saakka. No,
ihmekö tuo, kun takana oli laskuvoittoinen osuus ja kilometriaika huiteli 4:30
tuntumassa... Arabianrannan jälkeen tapahtui kuitenkin pieni ihme – jalat
heräsivät! Askel keveni ja pystyin tiputtamaan kilometrivauhdista muutaman
sekunnin. Poimin muutamia selkiä. Maisemat olivat kauniit Vantaanjoen varressa,
mutta ei niitä hirveästi ehtinyt ihailla.
Oulunkylän kohdalla kurvasimme radan varteen ja takaisin
kohti keskustaa. Keuhkoputkentulehduksen vuoksi hyvät suunnitelmat reitin
etukäteen juoksemisesta olivat haihtuneet kuin tuhka tuuleen. Optimistisesti
olin elätellyt toiveita, että radan vieressä mäet eivät kiusaisi. Olin
väärässä. Viimeiselle kahdeksalle kilometrille oli ujutettu IKÄVIÄ nousuja.
Varsinkin Messukeskuksen jälkeinen nousu Pasilan asemalle oli raastava.
19 kilometrin kohdalla laskeskelin, että pienellä
vauhdinlisäyksellä ennätyskin oli mahdollinen. Kiristin vauhtia. Stoppi tuli
kuitenkin viimeisellä kilometrikyltillä. Vaikka kuinka pinnistelin ja
pyristelin, vauhtiin ei tullut kuin vaatimaton viiden sekunnin lisäys. Suunnon
näytössä näkyi 4:55 / km metri metriltä. Vasta ihan loppusuoralla sain kunnon
”täysillä päin ja paareilla ulos” –mentaliteetin päälle ja laput silmillä ylitin
maaliviivan vauhdikkaasti 20 km/h.
1:46:25. Primaarireaktio loppuaikaa kohtaan oli raivo.
Nyrkkeilin hetken rautakarsinan kanssa. Reilun sekunnin vauhdinpetraus
jokaisella kilometrillä olisi siivittänyt minut uusille minuuttiluvuille.
Hetken kuluttua kuitenkin rauhoituin. Valmistautuminen oli
mitä oli, ja juoksu olisi voinut jäädä juoksematta. Oikeasti en uskonut, että
olisin voinut juosta näinkään hyvän ja ehjän kisan. Vauhdinpitäminen vaati
tahdonvoimaa. Onnistuin pitämään myös pään kylmänä enkä alkanut parkua surkeaa kohtaloani
lähtöviivalla. Parin minuutin sisään maaliviivan ylitti melkoinen
maraklubiryväs ja muutama maaliin ehtinyt kaverikin ehti pelastamaan minut
synkemmältä ajatuksenjuoksulta.
Räjähtänyt juoksulook maalissa |
Palauttelujuomien jälkeen suuntasimme vielä ohjattuun
loppuvenyttelyyn, jonka piti yksi all-time suosikkiohjaajistani Marko
Kuukasjärvi. Ihana yllätys! Kramppailevat nivuset ja pohkeet ihmettelivät mitä
oikein könysin litimärissä vaatteissa Finlandia-talon lattialla...
Mitalin kanssa venyttelemässä |
Yoogaian Marko ja loppuvenyttelyt |
Kisapaikalta suunnistin Kampin Elixiaan suihkuun ja saunaan
ja sieltä reippaana Sörnäisiin Lorna Janen ystävämyyntiin. Sinne sain
houkuteltua myös kaimani Lauran, jonka kanssa jatkoimme palautusjuomien
nauttimista. Tämä juoma oli pinkkiä ja kuplaista – nam! Mukaan
ystävämyynneistä tarttui aika muikeat trikoot ja myös enemmän päivänvalon
kestävät housut. Päivällisen hain ihanasta Silvopleesta ja hyvät juoksu- ja shoppailusuoritukset
palkitsin appelsiini-inkiväärishotilla. Bottoms up!
Not so busy working out :) |
Ilta olikin sitten oma lukunsa... Rankka työ (puolimaratonin
juokseminen) vaatii vielä rankemmat huvit aka After Runit @ Aussie Bar. Neljän
euron drinksut upposivat kuin kumppari suonsilmäkkeeseen ja yassot kulkivat
#rennonkovaa aina sarjan puoliväliin saakka. Sen jälkeen mopo karkasi käsistä
niin tanssilattialla kuiin kaverin treeniohjelmaa uudelleen muokatessa. Yskä
parani Jekku-shoteilla. MOT.
Tämä kevätkisakausi oli nyt tässä. Kesäkuu on lepokuukausi –
jo pelkästään After Runeista palautumiseen menee noin kaksi viikkoa. Kesälle en
ole suunnitellut isompia kisastartteja – voi olla, että seuraava on vasta
elokuussa Runner’s Twilightin kympin kisa. Mieli on suunnattu jo elokuun 16.
päivään, jolloin Helsinki City Marathonin starttipistooli pamahtaa. Nyt on
oikeiden haasteiden aika.
Kohti 42 195 metriä,
Laura
No mutta onnea silti upeasta juoksusta! Hyvä, että pettymys häivähti vain hetken ja sait nauttia taas yhdestä uudesta juoksuelämyksestä:)
VastaaPoistaKiitos, Satu! Olihan se aika vinkeää tajuta pari kilsaa ennen maalia, että ennätysvauhdissa ollaan. Kuten sanottua: juoksu olisi voinut jäädä juoksematta kokonaan. Kokonaisuus ratkaisee ja päivä muuten oli aivan huippu, koska oman juoksukoulun valmentajat häärivät järjestelyjen takana ja tietysti kaikki juoksukaverit olivat radalla mukana joko kisaamassa, vapaaehtoishommissa tai jäniksinä. Tästä kohti uusia seikkailuja parin lepoviikon kautta :) Tsemppiä ja keveitä kilometrejä!
Poista