Kauden neljäs puolimaraton: Helsinki Half Marathon 2014

Vuoden 2014 neljäs puolimaraton on juostu mitä jaloista irti lähti. Aika 1:46:25. 12 sekuntia ennätyksestä. Tavoite oli 1:45 alkuinen aika, ehkä jopa 1:45:n alle. Olenko pettynyt?

En todellakaan!

Valmistautuminen tällekään puolimaratonille ei sujunut täysin valmentajan antamien nuottien mukaan. Yhdeksän päivää ennen starttia heräsin helatorstain vapaapäivään yskän kanssa. Oikea keuhko oli ” romuna”, lihaksia särki ja tautiin liittyvä väsymys oli suhteeton. Lepopäivät seurasivat toisiaan. Treeniohjelmasta pyyhkiytyivät yli niin kevyet jaloittelulenkit kuin viimeistelevä vauhtikestävyystreenikin. Taukoa kertyi yhteensä viisi päivää, kunnes uskalsin lähteä kevyelle kävelylenkille tiistaina.

Sumuinen tiistai-ilta Töölönlahdella


Keskiviikkona minulla oli ilo olla Helsinki City Marathonin Kick-Off treeneissä ”apuvalmentajana”, jonka tehtävänä oli napsia valokuvia treenaajista. Treenin teemana oli vauhtileikittely. Yskä ei ollut vielä parantunut ja keuhkoihin pisti ilkeästi. Muuten olo oli ”terve”, joten päätin juoksennella mukana. Alkuverryttelyn kurvailimme pitkin ja poikin Kaivopuistoa upeassa aurinkoisessa illassa. Välillä kiihdyttelimme ylämäkeen ja välillä spurttasimme alamäkeen. Puistotiellä juoksimme pyramidispurtteja. 7:30 km-vauhti  tuntui ”ihan kivalta”, mutta muuten vauhdikkaampi juoksu oli ihan hirveää. Jalat painoivat tonnin ja oikea keuhko tuntui lähteneen kesälomalle. Ilman muiden treenaajien läsnäoloa olisin luikkinut häntä koipien välissä kotiin. Lauantaisen puolimaratonin 5:00 kilometrivauhti tuntui TODELLA utopistiselta ajatukselta...

Pyramidispurtteja Kaivopuistossa

Hyvä treeni!


Torstaina lepäsin. Jalat olivat väsyneet. Perjantaina pääsin vihdoinkin purkamaan angstiani Helsinki Half Marathonin expoon Narinkkatorille. Maraklubin ”usual suspects” olivat paikalla ja alkuilta kului #HHM2014 kuvia napsien. Kisakaupassa oli onneksi vain Adidaksen tuotteita, joten asicsilaisen luottokortti huokasi kassalla helpotuksesta. Juoksimme pienellä porukalla Töölönlahdelle ja takaisin Shake Out Runin ja lopuksi teimme kevyet venyttelyt Narinkkatorilla. 7:00 km vauhti onnistui juuri ja juuri. Juoksu oli enemmän Shaky Run – sen verran jalat vatkasivat juoksun jälkeen. Prkl.

#HHM - kyllä lähtee!


Ilta kului jalkapallostadionilla AC Milanin ja HJK:n matsia seuraillen. Syömiset ja juomiset olivat mitä olivat. Olin jo mielessäni luovuttanut seuraavan päivän kisan ja Instagramissa suunnittelin lähteväni kaverini Lauran matkaan puolimaratonille - Laura oli 2:15 ryhmän jänis.

Lauantaiaamu tuli vihdoinkin. Kevään pääkisa! Taivaan lisäksi tummia pilviä leijaili pääni ympärillä. Heräsin vasta reilu kaksi tuntia ennen starttia ja nykäisin pienen aamupalan nopeasti mahaan. Vatsakin oli sekaisin – huippua! Kisapaikalle lampsin reilu puoli tuntia ennen starttia. Kitisin jokaiselle kuuntelevalle korvalle miten huonosti asiat olivat. Ihanat kaverit kuitenkin tsemppasivat ja vakuuttivat, että juoksu usein kulkee taudin aihettaman levon vuoksi. Yritin väittää vastaan, ettei tästä mitään tule. Tein kuitenkin kevyet alkuverryttelyt koordeineen ja lyhyine venyttelyineen. Kilometrin pituisen WC-jonon vältin hölkkäilemälle Sokokselle.

Alkuverkkaa

Kaunis Töölönlahti lauantaiaamuna

HHM 2014


Vasta lähtökarsinassa sain kerättyä itseni. Loikin ensin Lauran seuraan, mutta 2:15-kyltin katselu sai minut toisiin ajatuksiin. Marraskuusta asti tätä kisaa varten on treenattu, juostu reilut 1000 kilometriä, yassoiltu, melkein pyörrytty MK-tonnien jälkeen ja jopa vesijuostu Pirkkolan irmojen ja reinojen kanssa. Laura lupasi noukkia minut ryhmäänsä, jos minulle tulisi seinä vastaan. Pujottelin lähtökarsinassa eteenpäin ja jäin sopivan etäisyyden päähän 1:45 jäniksestä. Tuohon vauhtiin en kuitenkaan lähtisi.

1:45 jänis sopivan kaukana

Lähtökarsinassa


Startti tapahtui ajallaan klo 10:30. Viime päivien tukala ja helteinen sää oli vaihtunut pilvipoutaan ja hieman alle +20 asteen lämpotilaan kuin tilauksesta. Lähdimme matkaan Finlandiatalolta ja Manskua pitkin juoksimme Oopperatalolle. Sieltä pujottelimme Töölönlahden kautta radanvarteen, josta matka jatkui pohjoiseen johti Pasilaa, Kumpulaa ja Arabianrantaa.

Ensimmäiset kilometrit olivat tukkoiset. Hengitys pelasi ok, mutta jalat känättivät vastaan. Lähdin juoksemaan hieman päälle 5:00/km vauhtia. En liian kovaa, mutta toiveikkaana päätin pysyä ennätysvauhdin tuntumassa, jos juoksu jotenkin taianomaisesti alkaisikin kulkea.

Juoksu oli outo. Ensimmäiset kahdeksan kilometriä tuntuivat yhtä raskailta kuin viimeiset viisi kilometriä HCR:lla. Kuuden kilometrin kohta oli pahin. Ajattelin, etten ikinä selviä tätä vauhtia maaliin saakka. No, ihmekö tuo, kun takana oli laskuvoittoinen osuus ja kilometriaika huiteli 4:30 tuntumassa... Arabianrannan jälkeen tapahtui kuitenkin pieni ihme – jalat heräsivät! Askel keveni ja pystyin tiputtamaan kilometrivauhdista muutaman sekunnin. Poimin muutamia selkiä. Maisemat olivat kauniit Vantaanjoen varressa, mutta ei niitä hirveästi ehtinyt ihailla.

Oulunkylän kohdalla kurvasimme radan varteen ja takaisin kohti keskustaa. Keuhkoputkentulehduksen vuoksi hyvät suunnitelmat reitin etukäteen juoksemisesta olivat haihtuneet kuin tuhka tuuleen. Optimistisesti olin elätellyt toiveita, että radan vieressä mäet eivät kiusaisi. Olin väärässä. Viimeiselle kahdeksalle kilometrille oli ujutettu IKÄVIÄ nousuja. Varsinkin Messukeskuksen jälkeinen nousu Pasilan asemalle oli raastava.



19 kilometrin kohdalla laskeskelin, että pienellä vauhdinlisäyksellä ennätyskin oli mahdollinen. Kiristin vauhtia. Stoppi tuli kuitenkin viimeisellä kilometrikyltillä. Vaikka kuinka pinnistelin ja pyristelin, vauhtiin ei tullut kuin vaatimaton viiden sekunnin lisäys. Suunnon näytössä näkyi 4:55 / km metri metriltä. Vasta ihan loppusuoralla sain kunnon ”täysillä päin ja paareilla ulos” –mentaliteetin päälle ja laput silmillä ylitin maaliviivan vauhdikkaasti 20 km/h.

1:46:25. Primaarireaktio loppuaikaa kohtaan oli raivo. Nyrkkeilin hetken rautakarsinan kanssa. Reilun sekunnin vauhdinpetraus jokaisella kilometrillä olisi siivittänyt minut uusille minuuttiluvuille.

Hetken kuluttua kuitenkin rauhoituin. Valmistautuminen oli mitä oli, ja juoksu olisi voinut jäädä juoksematta. Oikeasti en uskonut, että olisin voinut juosta näinkään hyvän ja ehjän kisan. Vauhdinpitäminen vaati tahdonvoimaa. Onnistuin pitämään myös pään kylmänä enkä alkanut parkua surkeaa kohtaloani lähtöviivalla. Parin minuutin sisään maaliviivan ylitti melkoinen maraklubiryväs ja muutama maaliin ehtinyt kaverikin ehti pelastamaan minut synkemmältä ajatuksenjuoksulta.

Räjähtänyt juoksulook maalissa


Palauttelujuomien jälkeen suuntasimme vielä ohjattuun loppuvenyttelyyn, jonka piti yksi all-time suosikkiohjaajistani Marko Kuukasjärvi. Ihana yllätys! Kramppailevat nivuset ja pohkeet ihmettelivät mitä oikein könysin litimärissä vaatteissa Finlandia-talon lattialla...

Mitalin kanssa venyttelemässä

Yoogaian Marko ja loppuvenyttelyt


Kisapaikalta suunnistin Kampin Elixiaan suihkuun ja saunaan ja sieltä reippaana Sörnäisiin Lorna Janen ystävämyyntiin. Sinne sain houkuteltua myös kaimani Lauran, jonka kanssa jatkoimme palautusjuomien nauttimista. Tämä juoma oli pinkkiä ja kuplaista – nam! Mukaan ystävämyynneistä tarttui aika muikeat trikoot ja myös enemmän päivänvalon kestävät housut. Päivällisen hain ihanasta Silvopleesta ja hyvät juoksu- ja shoppailusuoritukset palkitsin appelsiini-inkiväärishotilla. Bottoms up!

Not so busy working out :)


Ilta olikin sitten oma lukunsa... Rankka työ (puolimaratonin juokseminen) vaatii vielä rankemmat huvit aka After Runit @ Aussie Bar. Neljän euron drinksut upposivat kuin kumppari suonsilmäkkeeseen ja yassot kulkivat #rennonkovaa aina sarjan puoliväliin saakka. Sen jälkeen mopo karkasi käsistä niin tanssilattialla kuiin kaverin treeniohjelmaa uudelleen muokatessa. Yskä parani Jekku-shoteilla. MOT.

Tämä kevätkisakausi oli nyt tässä. Kesäkuu on lepokuukausi – jo pelkästään After Runeista palautumiseen menee noin kaksi viikkoa. Kesälle en ole suunnitellut isompia kisastartteja – voi olla, että seuraava on vasta elokuussa Runner’s Twilightin kympin kisa. Mieli on suunnattu jo elokuun 16. päivään, jolloin Helsinki City Marathonin starttipistooli pamahtaa. Nyt on oikeiden haasteiden aika.

Kohti 42 195 metriä,

Laura


Kommentit

  1. No mutta onnea silti upeasta juoksusta! Hyvä, että pettymys häivähti vain hetken ja sait nauttia taas yhdestä uudesta juoksuelämyksestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Olihan se aika vinkeää tajuta pari kilsaa ennen maalia, että ennätysvauhdissa ollaan. Kuten sanottua: juoksu olisi voinut jäädä juoksematta kokonaan. Kokonaisuus ratkaisee ja päivä muuten oli aivan huippu, koska oman juoksukoulun valmentajat häärivät järjestelyjen takana ja tietysti kaikki juoksukaverit olivat radalla mukana joko kisaamassa, vapaaehtoishommissa tai jäniksinä. Tästä kohti uusia seikkailuja parin lepoviikon kautta :) Tsemppiä ja keveitä kilometrejä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit