Elämää puolimaratonin ympärillä: övereitä, vajareita ja Yasso-kissat radalla

No niin. Helsinki Half Marathon on koettu ja nähty ja kevään tiivis puolimaratonkausi on juostu. Tuloksena pariin kertaan paranneltu ennätys ja kertaalleen melkein paranneltu ennätys.

Kahden viime viikon treenipäivitykset ovat jääneet väliin, koska ensin olin liian kiireinen treenien ja muiden kesämenojen kanssa. Sitten iski banaali viruspöpö eikä keuhkonputkentulehduksesta riittänyt hirveästi inspiroivaa jutunjuurta. Helsinki Half Marathonille törmäilin melkein suoraan treenitauolta. Parit hyvät treeniöverit ehdin kuitenkin nauttia, joten laitetaan viime viikkojen parhaat fiilikset jakoon!

Kolme viikkoa sitten maanantai oli aivan ihana päivä = ARKIVAPAA! Päivälle oli kalenteroitu niin salitreeniä kuin joogaakin. Ajelin vapaapäivän kunniaksi vapaaehtoisesti kahdeksan ruuhkassa kehä 1:llä kohti Nummelaa. Kävin moikkailemassa hiihtoajoilta tuttuja upeita harjumaisemia ja siinä samalla juoksin reippaan vauhtikestävyystreenin. Jo aamusta aurinko paistoi helteisesti. Jalat olivat edellisen viikon reippaasta pitkiksestä vielä väsyksissä. Note to myself: VK:t kulkevat huomattavasti paremmin ennen pitkistä kuin kaksi päivää sen jälkeen... Alku oli tosi tukkoista, mutta loppukilometreillä jaksoin kiristää vauhdin lähelle anaerobista kynnystä.

Päivän teema #movenourishbelieve


Aurinkoiselta lenkkipolulta kurvasin suoraan kuntosalille, jossa tein kevyen jalkoja herättevän treenin PT-Antin kanssa. Teimme lyhyitä, napakoita kyykkysarjoja, treenasimme liikkuvuutta ja lopussa väänsin reippaita yhden jalan loikkia ja räjähtäviä tasajalkahyppyjä. Tämäntyyppiset nopeusvoimatreenit toimivat itselläni hyvin ennen juoksukisoja – hyvissä ajoin ennen starttia tehtyinä.

Nummelasta kruisailin suoraan takaisin Helsinkiin, jossa tällä kertaa ehdin vielä joogavenyttelytunnille. Viime viikolla tunti jäi harmillisesti väliin myöhästymisen vuoksi, argh. Tällä kertaa minun ei tarvinnut vaihtaa edes treenivaatteita parkkitalon hississä. Hemmottelu jatkui ihanan ystävän kanssa Silvopleen lounaalla.

Ihana kesä

Lounaan jälkeen kävin pikaisesti kotona kääntymässä, purkamassa pari settiä hikisiä treenivaatteita kassista ja laittamalla uuden setin tilalle. Ei kolmea ilman neljättä vai miten se nyt meni. Töölössä järjestettiin Lavli-ilta, jonne en TIETENKÄÄN voinut olla menemättä... Ohjelmassa shoppausta, hyvää seuraa ja Monnan pitämä treeni. Kun en vielä ollut ehtinyt treenata tarpeeksi yhden päivän aikana...

Päivän herkut


Ilta oli aurinkoinen. Tankkauseväät hain Kampin Ruohonjuuresta. Kevään viimeinen Lavli-ilta pidettiin Lorna Janen maahantuojan Astan ihanassa uudessa töölöläiskodissa, joka oli kuin luotu show roomiksi. Tällä kertaa shoppauksen tavoitteena oli löytää parit uudet urheiluliivit salitreeneihin, kun iänikuiset Shockabsorberit ovat alkaneet kyllästyttää – ja haista aika pahalle. Ostosten lomassa herkuttelimme tuoreilla marjoilla ja pähkinöillä. Alkushoppailujen jälkeen siirryimme ulos ja pääsimme  Monnan  käskytettäväksi. Kauniissa kesäillassa rehkimme kaksi kierrosta kuntopiiriä, jossa oli sopiva sekoitus kahvakuulailua, keskivartalotreeniä ja sykkeennostatuksia. Pahimmat polvennostojuoksut ja jännehypyt tein kevyesti – joku järki tässä hommassa on pidettävä mukana. Ehkä. Joskus. Todella harvoin.

Monna treenaa!

Vuorossa hyppynaru


Kaiken hauskuuden keskellä ilta oli melankolinen – tunnelma oli kuin elokuisessa illassa. Upea hellejakso oli päättymässä ja +25 kelit olivat vaihtumassa sateeseen ja tuuleen.


 
Treenipäivä pulkassa!

Tiistain sateista minun ei paljoakaan tarvinnut välittää. Töitä riitti jälleen aamusta iltaan ja illasta aamuun. Aamuyön unilta heräsin kumman kuivan yskän kanssa, josta en todellakaan osannut olla huolissani. Päivystyskämpän ilmastointi puhaltaa muutenkin yöt ja päivät läpeensä täysillä ja olen jo tottunut kuivan ilman aiheuttamiin kurkunkarheuksiin ja punoittaviin silmiin.

Keskiviikkona ohjelmassa oli mitäs muutaan kuin Maraklubin treenit. Viimeviikkoiset Yassot jäivät juoksematta, joten kahdenkymmenen ratakierroksen ihanuus oli edessä. Alkulämmöt hain Alexiumin joogavenyttelytunnilta. Juoksutreenit päädyimme pitämään Pirkkolassa, koska Eltsun kenttä oli jälleen varattuna eikä Olympiastadionkaan järjestynyt lyhyellä varoitusajalla. Ryhmän innokkain ehdotti Yassoja juostavaksi Pirkkolan happokolmosella, mutta onneksi emme poikenneet totutusta. 10 x 800 metriä, let’s go!

Ensimmäisissä vedoissa olo oli tukkoinen ja hengitys raskasta. Syke ei noussut. Juoksentelin ensimmäiset 3:40-3:45 aikoihin ja siitä lähdin kiristämään pari sekuntia veto vedolta, kun juoksu alkoi kulkea. Viimeisen rutistin 3:22 aikaan ja juoksu tuntui oikein mallikkaalta tuulesta, sateesta ja +8 asteen kelistä huolimatta. Yassokissojen veri ei vapise! Vetojen keskiarvo sijoittuneen jonnekin 3:35 seutuville ja Bart Yasson ennustusten mukaan tämän ajan pitäisi ennakoida hyvän päivän maratontulosta. Jos nyt pääsisi maratonin joskus maaliin saakka ja sitten voimme alkaa keskustella neljän tunnin alituksesta.

Alkuviikkoon lisämotivaatiota Akateemisen hyllystä


Torstaina vapisikin sitten koko rouva. Ei kurkkukipua eikä nuhaa, mutta edellispäiväinen kuiva yskä oli tehnyt pikaisen paluun. Jalkoja särki ja väsytti pohjattomasti. Kampesin itseni sängystä ylös puolenpäivän aikaan ja kahta minuuttia myöhemmin pötkötin sohvalla. Olin liian väsynyt edes valittaakseni. Perjantaina ja lauantaina jatkui yhtä raflaava meno. Sunnuntaina sain köhittyä itseni töihin ja olin jo semisti elävien kirjoissa. Bronkiittipöpö taisi säikähtää paremman kerran - työkaverina oli infektiolääkäri.

Sairaspäivien ainoa hyödyllinen teko - kukkaostoksilla on kiva käydä valmistujaisviikonloppuna

Oma koti kullan kallis

Uusi viikko ja uudet kujeet. Aamu-unien jälkeen ajelin Stockalle ja treffasin Akateemisessa ihanan Tanjan, jolle olin tuonut taannnoiselta New Yorkin reissulta  kasan Cliffin Shotblockeja. Kolmessa vartissa Tanjan ihana energia oli tarttunut minuunkin. Olin lyönyt hanskat tiskiin Helsinki Half Marathonin suhteen, mutta lyhyen kahvitteluhetken päätteeksi olin saanut tarpeeksi uskoa lähteä maaliviivalle. Jos en ihan tosissani ennätystä tavoittelemaan niin sitten vaikka joulupukin asussa juosten. Kiitos, Tanja – sinunkaltaisia ihmisiä tarvitsemme!

Kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat - litrahinnalla olisi saanut kunnon lounaankin


Tiistaina lähdin vihdoinkin kevyelle kävelylenkille Töölönlahdelle ja Punavuoreen. Illan kohokohta oli ennen juoksukisaa palauttavaksi hieronnaksi tarkoitettu Lympha Touch –hieronta Seijan osaavissa käsissä. Hieronta oli taivaallinen ja lopulta vietin hierontapöydällä torkkuen kaksi tuntia! Ihanalla hierojallani on aina välillä tapa innostua ja minähän olen hierojan loputon aarrekartta hyvässä ja pahassa.

Sumujen lahti

Keskiviikkona minun oli pakko palata juoksutreenien pariin. Olin lupautunut Helsinki City Marathonin Kick-Off -treeneihin apuvalmentajaksi aka somevastaavaksi. Oikeastaan minun ei olisi tarvinnut juosta vaan hääriä enemmän kameran takana. Ilta oli kuitenkin sään puolesta aivan mahtava: sateet ja sumut olivat väistyneet Siperiaan ja aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Parikymmentä juoksijaa oli päässyt pelipaikalle Mattolaiturin houkutuksien ohi. HCM-coach Jouni Leppäsaajo piti meille oikein mehevän vauhtileikittelytreenin, jossa jo alkuveryttelyssä spurttailtiin urku auki. Jaloissa hapotti armottomasti eikä ne hapot sieltä minnekään suostuneet liikahtamaan palauttavilla osuuksilla. Viikon juoksutauko tuntui takapuolessa asti. Kaivarin puistotiellä päästelimme rennosti pyramidivetoja. Juoksu oli kankeaa ja oikea keuhko ei ollut vielä iskussa, mutta oli kuitenkin helpottavaa olla takaisin treenipöhinöissä. Ainakin korvienväli kiitti kauniisti – keuhkojen mielipidettä ei edes kysytty.

Hyvä pöhinä pyramidivedoissa

Kevyempää loppuverkkaa Kaivopuistossa


Lonkan koukistajat saavat kyytiä loppuvenyttelyssä

Torstaina köpöttelin väsynein jaloin. Palauttava lyhyt lenkki olisi tehnyt hyvää, mutta lapsuudenkodin sohva ei päästänyt minua otteestaan. Perjantain HHM Shake Out Run ja lauantain varsinainen puolimarajuoksu tulikin avauduttua jo edellisessä postauksessa.

HHM2014


Sunnuntaina heräsin ripsarit poskella kotisohvalta, jonne olin sammunut heti After Runeista selviydyttyä kotiin. Tulipa taas nautittua sitä kuuluisaa Runner’s High’ta oikein urakalla ja pohjanmaan kautta – useampaan kertaan.

Runner's High = neljän euron Mojitot

Olo ei ollut kuitenkaan tarpeeksi huono, että olisin jäänyt kotiin ihmettelemään pyykkikoneen rumpua. Heidin innokkaat tekstiviestit saivat minut ylös, ulos ja lenkille. Treeniohjelmassa luki ”PALAUTTAVAA ULKOILUA”. Missäpä muualla sitä voisi harrastaa paremmin kuin Nuuksiossa!

Linnulla komea pesäpaikka Haukkalammella

Nuuksio, uusi lempparitreenipaikkani

Juujuu, palauttavaa ulkoilua

Chillailua laiturilla lenkin päätteeksi

Ja mihin paratiisiin me saavuimmekaan! Kaksi entistä maastohiihtäjää olivat ihan pähkinöinä Nuuksion upeista vaellusmaastoista. Haltian luontokeskuksesta vaelsimme ensin Haukkalammelle. Siellä kiersimme ensin seitsemän kilometrin lenkin ja siihen paluumatkalla liitimme vielä kolmen kilometrin lenkuran. Parhaat sykkeennostatukset saimme, kun säikähdimme kalliolla lämmittelevää isoa mustaa kyykäärmettä. Huh! Lapsesta asti olemme tottuneet tuntien kestoisiin vaelluksiin hiihtotreeneissä, joten ”palauttava ulkoilu” venähti lopulta reilun neljän tunnin vaellukseksi. Oho, ihan oli vahinko eikä näistä hiiskuta valmentaja-Borzalle mitään!

Nälkäisinä palasimme Haltiaan, jonka yläkerran ravintola-kahvila tarjosi aivan huikean hyvän lohisalaatin. Omina tuomisina meillä oli vielä autossa hyvin sulanutta raakakakkua, jonka herkuttelimme cappuccinojen kera. Ihana Suomen kesä!

Ihana, todella myöhäinen lounas

Cappuccino erittäin epäitalialaisesti klo 18 :)


Kotimatkalla noukin vielä toisen urheiluhullun ystävän kyytiin ja kävimme vielä tekemässä lyhyen jorina-kävelylenkin merenrannalla. Tämä oli se päivän ”palauttava ulkoilu” –osio, toim. huom.

Vaellusintoa täynnä,
Laura

Ma ap kiihtyvä VK .55 (8.5 km) + salitreeni 1.10 + joogavenyttely 1.00 ip kuntopiiri .55
Ti LEPO
Ke Joogavenyttely 1.00 + Maraklubin treenit: Yassot Pirkkolassa 1.35 (12.7 km)
To KÖH
Pe KÖHKÖH
La KÖHKÖHKÖH
Su LEPO

Ma LEPO
Ti Kevyt kävely .50 (5 km) + hieronta 2.00
Ke HCM Kick-Off –treenit Kaivopuistossa VL .50 (6.4 km) + venyttelyt .10
To LEPO
Pe Shaky Shake Out Run .25 (3.2 km) + venyttelyt .10
La Helsinki Half Marathon 1:46:25 + VR + venyttelyt .30
Su Vaellus Nuuksiossa 4:20 (20 km) + palauttava kävely .35 (3.4 km)


Kahden viikon aikana juoksua yhteenä 54 km + 20 km vaellusta

Kommentit

Suositut tekstit