Huikea hiihtoviikonloppu - Corenaiset Lapissa Vol 4
Työpäivän piti päättyä klo 15. Istuin toimistossa vielä klo
17. Väsytti, harmitti ja stressasin kortisolit taivaissa. Työpaikan sijaan
olisin halunnut olla jo kevyellä juoksulenkillä aurinkoisessa illassa ennen
iltalentoa Kittilään. Onneksi laukut olivat jo valmiina pakattuina ja sukset
odottivat vastavoideltuina autossa. Kaveri kyytiin ja matka kohti Lapppia oli
valmis alkamaan!
Lappiin! |
Tuttavuutta Perrierin ylijäämävaraston kanssa
Perjantainen matka kohti Yllästä sujui vähintään hilpeissä
tunnelmissa. Stressi jäi johonkin kymmeneentuhanteen metriin, vaikka
suosikkikapteenimme Kitinoja ei ollutkaan puikoissa kertoilemassa anoppilan
sijainnista ja kiidättämässä meitä Vinkkarin kautta kohti Kittilää. Perrier
vaihtui Feuillatteen kesken lennon, kun ensimmäinen penkkirivi rohmusi
lomanaloittajaisjuomat. Iltakymmeneltä saavuimme Kittilään, josta Rungrenin
bussi kyyditti meidät satumaisen maisematien kautta Äkäslompoloon.
Sallittu paheeni! |
Ylläksen ympäri: Äkäslompolo – Velhokota – Luosu – Aurinkotupa – Kesänki - Äkäslompolo
Lauantaiaamu valkeni kylmänä sekä
ulkona että sisällä. Pamahtanut termostaatti tarjoili matkalaisille viileät +12
asteen sisälämpötilat. Onneksi paikallinen sähkömies riensi pelastamaan rouvat
pulasta kymmenessä minuutissa. Aamupakkasen laskua odotellessa lenkkeilimme
Kaulasen klaanin kaupalle, josta pakkasimme pulkallisen ruokaa kolmen päivän
varalle. Aamuinen tuuli laantui, pakkanen leppyi ja iltapäivällä suuntasimme
ladulle. Ensimmäisen päivän reitiksi
ratamestarini oli suunnitellut perinteisen Ylläksen ympärihiihdon.
Äkäslompolosta suuntasimme
helpolle laskuosuudelle kohti Velhokotaa, josta jatkoimme yhden pysähdyksen
taktiikalla Luosun kautta Aurinkotuvalle. Aurinkotupa oli nimensä veroinen ja
parin sekunnin ajan aurinko helli valkoista maisemaa ja vaihtopäivän
tyhjentämiä latuja. Kaakaon ja Bouncen antamin supervoimin jatkoimme tunturin
kiertoa. Varsinkin tunturin itäpuolella maisemat olivat satumaiset: harmaita
pilviä, sinistä tunturia ja satunnaisia auringonsäteitä. 3,5 tuntia ja siirryimme
heti maramatkoille: 43 km ensimmäisen päivän saldona. Kevyenä loppuverryttelynä
kävimme hölkkäämässä kymmenen minuutin lenkin.
Yllästä ympäri |
Lapin upeat värit |
Haavepalo – loputonta nousua ja sumuisia maisemia
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena
ja pakkasta oli kahdeksan astetta. Saimme nauttia aamun auringosta ensimmäiset
kolme kilometriä. Muutamassa minuutissa sininen taivas peittyi paksuun pilvivaippaan
ja maisema muuttui harmaaksi. Matka Kesängille oli hermostuttava ja totesin
Kehä III:kin rentouttavammaksi perjantai-iltapäivänä. Kahden kilometrin
matkalla ehdin moneen kertaan miettiä...
Miksi puhelimeen täytyy pysähtyä
puhumaan keskelle latua?
Miksi heti alamäen lopussa on
vedettävä tiukka U-käännös?
Miksi ladulla pitää hiihtää kolme
rinnakkain?
Aaaaaarghhhhh!!! Kokeilepa samaa neljän
ruuhkassa Manskulla.
Huikea aurinkoinen aamu |
Muutamassa minuutissa sininen taivas katosi paksujen pilvien taakse |
Upeat ladut ja viimeisen kisavuoden luottosukset vm -95 |
Kansainvaellus helpotti Latvamajan
jälkeen. Latvamajalta oli ensin loivaa nousua ja sen jälkeen reitti muuttui
helpon polveilevaksi Karhukodalle ja Tammituvalle saakka. Tammituvan jälkeen
pääsimmekin tositoimiin, koska haaveissamme oli jälleen jokavuotinen Haavepalon
valloitus. Hiljalleen kiristyvä nousu, joka ei lopu koskaan. Ensin neljä
kilometriä nousua. Sen jälkeen vielä kilometrin loppurutistus. Tervetuloa Tour
de Totovaaralle!
Kilometrien nousu jo voiton puolella - matkalla Haavepalolle |
Kannattiko?
KYLLÄ! Aurinkoisella säällä näkymät
Haavepalolta ovat huikeat. Tällä kertaa maisema oli sumuinen ja harmaa, mutta
silti kaunis. Puut olivat kuurassa ja pilvisen sään säikyttämänä huipulla ei
näkynyt tai kuulunut ketään muita kuin kaksi hiihtohullua corenaista.
Kookos-Bouncea palkintona ja kohti uusia seikkailuja: lasku Totovaaralta
Villenkämpälle on ihan sairaan mahtava! Siis jos tykkäät vauhdista. Tällä
kertaa keväiset lentokelit eivät olleet vielä saavuttaneet Yllästä, joten lasku
oli suorastaan tylsä... Ystäväni taisi huokaista helpotuksesta, mutta
harmistunut Vauhti-Laura lykki lisää vauhtia loivemmalla mäkiosuudella.
Yksi suosikkimaisemiani Lapissa - tällä kertaa jossain siellä pilvien takana... |
Voittajafiilis nousun jälkeen. Ja uusi hiihtopuku Onewaylta! |
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja
edessä oli Ylläksen väsyttävin hiihtopätkä Villentuvalta Latvamajalle: kapeahko
latu, epätasainen alusta, loiva nousu. Argh nro 2! Onneksi oli edes myötätuuli.
Kahdeksan kilometrin kitkuttelun jälkeen pelastauduimme Latvamajalle, jossa
törmäsimme jo toistamiseen Maraklubi-juoksutreenikavereihini Sannaan ja
Henriin. Aivan oiva saavutus Ylläksen 360 kilometrin laduilla. Latvamajalta ei
sitten ollutkaan edes poronku***aa kotipirttiin. Toisen hiihtopäivän saldo
karvan alle neljä tuntia ja 48 km. Siirryimme maralta ultramatkoille. Lenkin
jälkeen corekaksikossa riitti sen verran virtaa eiliseen tapaan, että kävimme
juoksemassa reilun kilometrin höntsälenkin – ettei vain pääasia pääsisi
unohtumaan. Palautumista vauhditimme suomalaisella versiolla kylmähoidosta.
Kylmähoitoa - toimii! |
Aurinko ja Kukas
Viiden sentin kerros uutta lunta
tervehti viimeistä hiihtopäiväämme. Iltalentomme oli lähdössä jo kuudelta Kittilästä,
joten polte ladulle oli kova. Pikkupakkasta ja uutta lunta. Aamupala mahassa.
Takana reilu 90 km hiihtoa edellisen kahden päivän aikana. Kauniisti sanottuna
kombinaatio ei ollut paras mahdollinen. Sykkeet pomppivat 10-20 pykälää
edellispäivän maltillista PK-lenkkiä korkeammalla. Sukset suuntasimme sinne
missä oli ajettua latua: kohti Kukasta.
Navettagallerialta alkoi toinen
pitkä ja syövyttävä nousu. Ystäväni oli hieman flunssainen ja parin kilometrin
nousun jälkeen päätimme hiihtää omat hiihtomme. Jatkoin raastavaa nousua kohti
Kotamajaa. Kello oli vasta kymmenen aamulla eikä majan lisäksi maisemassa ollut
muuta kuin lunta ja tunturia. Pilvisestä säästä huolimatta päätin uhrata
reiteni Kukastunturille. Edellisvuotisella vaellusreissulla olimme valloittaneet
tunturin juosten, mutta hiihtäen tunturi oli vielä saavuttamaton tuttavuus.
Nousu Kukakselle on raaka. 150
metriä jyrkkää nousua, jossa etenemistyylinä ankka on ystäväsi. Kova jätkä
jaksaa kuokkaa. Maisema oli sumuinen ja eteenpäin näin parhaimmillaan vain
muutaman latumerkin verran. Huipulla sumu muuttui hetkeksi niin sankaksi, että
kaikki oli valkoista. Tunne oli todella epätodellinen, koska näkökentässä ei
ollut mitään kiintopistettä omia suksia lukuunottamatta. Onneksi sumu hälveni
yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin.
Sumuinen nousu Kukastunturille |
Surrealistinen valkoinen maisema tunturin laella... |
Näkymä kohti Äkäslompoloa oli upea ja
ladun vieressä könötti lupaava ”vaativa lasku” –kyltti. Ou jee, vähän lisää vauhtia
ja kohti tuntematonta. Lasku Kukakselta oli aivan mahtava. Huusin ja
tuulettelin parille poloiselle hihtäjälle, jotka kypsännäköisinä kiipesivät
viimeisiä kymmeniä metrejä. Jyrkkä alamäki päättyi äkisti kurunseinään, jossa
sain taiteilla kunnon sivuluisut U-käännöksessä. Ja takaisin ladulle!
Parin kilometrin laskettelun
jälkeen suuntasin ystäväni perässä kohti Hangaskurua ja sieltä edelleen loivaan
laskuun kohti Karhukotaa. Karhukodalta toiveissani oli suunnata kohti pohjoista
Pyhäjärvelle saakka, mutta valitettavasti latukone ei ollut ehtinyt vielä
kolmosluokan laduille. Hieman vastahankaisesti suuntasin Fischerit kohti
ylämäkeä ja Kotamajaa.
Karhukodalta kohti Pyhäjärveä - jihaa, aurinkoa näkyvissä! |
Muutos suunnitelmissa: takaisin Kotamajalle |
Vihdoinkin aurinkoa! |
Kotamajalla oli aika istahtaa alas ja nautti vihdoinkin
esiintulleesta auringosta. Samalla pohdiskelin reittivalintaa. Tehokasta
hiihtoaikaa oli vielä kaksi tuntia. Ladut hyvin tunteva herra ehdotti ensin
Pyhäjärveä, mutta ajamattomien latujen vuoksi päätökseni kallistui kohti
korkeuksia. Sää oli mitä upein – miltähän maisemat näyttäisivät Kukastunturilta
auringonpaisteessa ja sinisen taivaan alla?
Mikä kuningasajatus!
Edessä oli jälleen reisiä riepova
ja päätä puristava nousu. Mutta tunturin laelta maisemat olivat jokaiset
laktaattimillimoolin arvoiset! Sininen taivas, Ylläs, Kesänki, Lainio ja
horisontissa Pallakset pallerot. Uusintalaskusta otin tietenkin kaiken ilon
irti.
Parannellut maisemat Kukastunturin nousussa |
Tunturin huipulta: näkymät Ylläkselle |
Lainio |
Tuuletusten aika - alamäki tiedossa! |
Olisin voinut lasketella
Kukakselta kevyttä alamäkeä suoraan Äkäslompoloon, mutta hiihtohulluus vei
voiton. Aikaa oli vielä tunti ja vartti ja Hangaskurun ja Latvamajan kautta
ehtisin loistavasti kiertää vielä 16 kilometrin lenkin. Latvamajalle saakka suksi
nousi kevyesti, mutta sen jälkeen iski melkoinen väsymys. Olin ripotellut
viimeisetkin glykogeenin rippeet Kukaselle. Juoksu on kuitenkin opettanut
minulle paljon väsymyksestä ja sen sietämisestä. En alkanut kiukutella
itselleni väsyneistä nilkoista tai kivistävistä hartioista. Jatkoin vain matkaa.
Neljän tunnin urakoinnin jälkeen saavuin kotiovelle. Päivän saaliina tasan 50
km.
Lapista ei vain kehtaa lähteä pois
ilman yhtä viisikymppistä.
Viimeinen lenkki oli melkoista euforiaa,
kun aurinko alkoi paistaa siniseltä taivaalta ja Kukaksen tuplavalloitus oikeutti
minut tiettyyn myhäilevään omahyväisyyteen.
Suhteeni maastohiihtoon on
kuitenkin katkeransuloinen. Harrastin kilpahiihtoa 17-vuotiaaksi saakka.
Lapsena olin hiihdossa luontaisesti hyvä ja ärhäkän kunnianhimoni ansiosta
pärjäsin kilpaladuilla jopa vuoden vanhempia kilpasiskoja vastaan
tasavertaisesti. Minun ja hiihdon väliin tunkivat kuitenkin hankalat oikean
nilkan kivut, joille ei sen aikaisilla kuvantamislaitteilla löytynyt asiallista
selitystä. Kahden onnistuneen treenikauden päätteeksi oli surkeaa luovuttaa,
kun varsinkaan vapaan hiihdosta ei tullut mitään. Viimeiselle ensilumen
leirille osallistuin marraskuussa 1996. Sen jälkeen annoin periksi ja laitoin
kaiken tarmoni opiskeluihin. 16 vuoteen en koskenutkaan suksiin yksittäisiä lenkkejä
lukuunottamatta.
Rakas ystäväni ja treenikaverini sai houkuteltua minut takaisin
laduille kaksi vuotta sitten. Ylläksen upeat ladut voittivat sydämeni.
Rakastuin valkoisiin maisemiin ja hiljaisuuteen: Haavepalo, Äkäskero, Aakenus,
Kukastunturi. Paluu laduille ei kuitenkaan ollut helppo. Vanhat nilkkakivut
palasivat viimeistään kolmekymmenen hiihtokilometrin jälkeen ja lenkkien
viimeiset kilometrit vedin kiroillen ja hampaita kirskutellen tasatyöntöä.
Päätös hiihdon lopettamisesta oli ollut vaikeampi kuin mitä olen koskaan
ulospäin näyttänyt. Viimeisenä harjoituskesänä tein tuntien vaelluksia, ravasin
sauvamäkeä ylös-alas jakoukutin itseni endorfiineihin. Liian monta kertaa olen
ajatellut, olisiko minusta oikeasti voinut tulla Hiihtäjä sen sijaan että
valmistuin lisensiaatiksi yliopistosta 23-vuotiaana?
Ensimmäisen Lapin reissun jälkeen sain ystäväni potkimana talutettua
itseni Terveystalolle ja päivässä nilkkakivut saivat asiallisen diagnoosin
magneettitutkimuksessa. Sen jälkeen nilkan kuntoon saaminen on ollut pitkä ja
kivikkoinen tie. Leikataan – ei leikata – uusi MRI varjoaineella –
skleroterapiaa – lisää skleroterapiaa. Yhteensä neljä viikkoa sairaslomaa ja
ammatillista ahdistusta (keskimäärin työpaikallani viihdyimme viime vuonna 0.8
päivää sairaslomalla...)
Kannattiko?
No ihan satavarmasti! Takana on
nyt ensimmäinen Lapin hiihtoreissu ILMAN nilkkakipuja!!! Hiihtoreissu oli
ensimmäinen, jolla oikeasti pääsin nauttimaan vaivattomasta ja helposta
hiihtämisestä: kunto oli jopa viimevuotista parempi, neljän tunnin peruskestävyyslenkit
sujuivat kevyesti eikä nilkka nipottanut kilometrimääristä. Olen onnellinen,
että olen saanut rakkaan harrastukseni takaisin ja ennen kaikkea osaan ja voin jälleen
nauttia hiihtämisestä.
Tähän koneeseen en olisi millään halunnut nousta |
Ensi vuonna jälleen uudestaan!
Tässä vielä viime viikon
treenitoikkaroinnit:
Ma Yogastretching 60’ + illalla salitreenin
verkka juosten 25’ (3.5 km) + PT-treenit salilla 65’ + kävely kotiin 55’ (5.5
km) + venyttely 25’
Ti Maraklubin VK-vetotreenit
Töölönlahdella 80’ (8.1 km) + kevyet venyttelyt 10’
Ke LEPO
To Ip. hieronta 50’ + illalla kevyt
PK takatalven hankijuoksuna 80’ (11.2 km)
Pe LEPO
La aamulla kävely 40’ (4 km) + hiihto
Ylläksen ympäri 3.25 (43.5 km) + juoksu + venyttely 40’
Su aamuvenyttelyt 20’ + hiihto
Haavepalolle 3.55 (48.2 km) + juoksu + iltavenyttelyt 50’
Juoksua yhteensä 25 km ja hiihtoa
92 km
Treeniterveisin,
Laura
Kommentit
Lähetä kommentti