Huikea hiihtoviikonloppu - Corenaiset Lapissa Vol 4

Työpäivän piti päättyä klo 15. Istuin toimistossa vielä klo 17. Väsytti, harmitti ja stressasin kortisolit taivaissa. Työpaikan sijaan olisin halunnut olla jo kevyellä juoksulenkillä aurinkoisessa illassa ennen iltalentoa Kittilään. Onneksi laukut olivat jo valmiina pakattuina ja sukset odottivat vastavoideltuina autossa. Kaveri kyytiin ja matka kohti Lapppia oli valmis alkamaan!

Lappiin!


Tuttavuutta Perrierin ylijäämävaraston kanssa


Perjantainen matka kohti Yllästä sujui vähintään hilpeissä tunnelmissa. Stressi jäi johonkin kymmeneentuhanteen metriin, vaikka suosikkikapteenimme Kitinoja ei ollutkaan puikoissa kertoilemassa anoppilan sijainnista ja kiidättämässä meitä Vinkkarin kautta kohti Kittilää. Perrier vaihtui Feuillatteen kesken lennon, kun ensimmäinen penkkirivi rohmusi lomanaloittajaisjuomat. Iltakymmeneltä saavuimme Kittilään, josta Rungrenin bussi kyyditti meidät satumaisen maisematien kautta Äkäslompoloon.

Sallittu paheeni! 

Ylläksen ympäri: Äkäslompolo – Velhokota – Luosu – Aurinkotupa – Kesänki - Äkäslompolo


Lauantaiaamu valkeni kylmänä sekä ulkona että sisällä. Pamahtanut termostaatti tarjoili matkalaisille viileät +12 asteen sisälämpötilat. Onneksi paikallinen sähkömies riensi pelastamaan rouvat pulasta kymmenessä minuutissa. Aamupakkasen laskua odotellessa lenkkeilimme Kaulasen klaanin kaupalle, josta pakkasimme pulkallisen ruokaa kolmen päivän varalle. Aamuinen tuuli laantui, pakkanen leppyi ja iltapäivällä suuntasimme ladulle.  Ensimmäisen päivän reitiksi ratamestarini oli suunnitellut perinteisen Ylläksen ympärihiihdon.

Äkäslompolosta suuntasimme helpolle laskuosuudelle kohti Velhokotaa, josta jatkoimme yhden pysähdyksen taktiikalla Luosun kautta Aurinkotuvalle. Aurinkotupa oli nimensä veroinen ja parin sekunnin ajan aurinko helli valkoista maisemaa ja vaihtopäivän tyhjentämiä latuja. Kaakaon ja Bouncen antamin supervoimin jatkoimme tunturin kiertoa. Varsinkin tunturin itäpuolella maisemat olivat satumaiset: harmaita pilviä, sinistä tunturia ja satunnaisia auringonsäteitä. 3,5 tuntia ja siirryimme heti maramatkoille: 43 km ensimmäisen päivän saldona. Kevyenä loppuverryttelynä kävimme hölkkäämässä kymmenen minuutin lenkin.

Yllästä ympäri

Lapin upeat värit


Haavepalo – loputonta nousua ja sumuisia maisemia


Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja pakkasta oli kahdeksan astetta. Saimme nauttia aamun auringosta ensimmäiset kolme kilometriä. Muutamassa minuutissa sininen taivas peittyi paksuun pilvivaippaan ja maisema muuttui harmaaksi. Matka Kesängille oli hermostuttava ja totesin Kehä III:kin rentouttavammaksi perjantai-iltapäivänä. Kahden kilometrin matkalla ehdin moneen kertaan miettiä...

Miksi puhelimeen täytyy pysähtyä puhumaan keskelle latua?

Miksi heti alamäen lopussa on vedettävä tiukka U-käännös?

Miksi ladulla pitää hiihtää kolme rinnakkain?

Aaaaaarghhhhh!!! Kokeilepa samaa neljän ruuhkassa Manskulla.

Huikea aurinkoinen aamu

Muutamassa minuutissa sininen taivas katosi paksujen pilvien taakse

Upeat ladut ja viimeisen kisavuoden luottosukset vm -95


Kansainvaellus helpotti Latvamajan jälkeen. Latvamajalta oli ensin loivaa nousua ja sen jälkeen reitti muuttui helpon polveilevaksi Karhukodalle ja Tammituvalle saakka. Tammituvan jälkeen pääsimmekin tositoimiin, koska haaveissamme oli jälleen jokavuotinen Haavepalon valloitus. Hiljalleen kiristyvä nousu, joka ei lopu koskaan. Ensin neljä kilometriä nousua. Sen jälkeen vielä kilometrin loppurutistus. Tervetuloa Tour de Totovaaralle!

Kilometrien nousu jo voiton puolella - matkalla Haavepalolle


Kannattiko?

KYLLÄ! Aurinkoisella säällä näkymät Haavepalolta ovat huikeat. Tällä kertaa maisema oli sumuinen ja harmaa, mutta silti kaunis. Puut olivat kuurassa ja pilvisen sään säikyttämänä huipulla ei näkynyt tai kuulunut ketään muita kuin kaksi hiihtohullua corenaista. Kookos-Bouncea palkintona ja kohti uusia seikkailuja: lasku Totovaaralta Villenkämpälle on ihan sairaan mahtava! Siis jos tykkäät vauhdista. Tällä kertaa keväiset lentokelit eivät olleet vielä saavuttaneet Yllästä, joten lasku oli suorastaan tylsä... Ystäväni taisi huokaista helpotuksesta, mutta harmistunut Vauhti-Laura lykki lisää vauhtia loivemmalla mäkiosuudella.

Yksi suosikkimaisemiani Lapissa - tällä kertaa jossain siellä pilvien takana...

Voittajafiilis nousun jälkeen. Ja uusi hiihtopuku Onewaylta!


Kaikki kiva loppuu aikanaan ja edessä oli Ylläksen väsyttävin hiihtopätkä Villentuvalta Latvamajalle: kapeahko latu, epätasainen alusta, loiva nousu. Argh nro 2! Onneksi oli edes myötätuuli. Kahdeksan kilometrin kitkuttelun jälkeen pelastauduimme Latvamajalle, jossa törmäsimme jo toistamiseen Maraklubi-juoksutreenikavereihini Sannaan ja Henriin. Aivan oiva saavutus Ylläksen 360 kilometrin laduilla. Latvamajalta ei sitten ollutkaan edes poronku***aa kotipirttiin. Toisen hiihtopäivän saldo karvan alle neljä tuntia ja 48 km. Siirryimme maralta ultramatkoille. Lenkin jälkeen corekaksikossa riitti sen verran virtaa eiliseen tapaan, että kävimme juoksemassa reilun kilometrin höntsälenkin – ettei vain pääasia pääsisi unohtumaan. Palautumista vauhditimme suomalaisella versiolla kylmähoidosta.

Kylmähoitoa - toimii!


Aurinko ja Kukas


Viiden sentin kerros uutta lunta tervehti viimeistä hiihtopäiväämme. Iltalentomme oli lähdössä jo kuudelta Kittilästä, joten polte ladulle oli kova. Pikkupakkasta ja uutta lunta. Aamupala mahassa. Takana reilu 90 km hiihtoa edellisen kahden päivän aikana. Kauniisti sanottuna kombinaatio ei ollut paras mahdollinen. Sykkeet pomppivat 10-20 pykälää edellispäivän maltillista PK-lenkkiä korkeammalla. Sukset suuntasimme sinne missä oli ajettua latua: kohti Kukasta.

Navettagallerialta alkoi toinen pitkä ja syövyttävä nousu. Ystäväni oli hieman flunssainen ja parin kilometrin nousun jälkeen päätimme hiihtää omat hiihtomme. Jatkoin raastavaa nousua kohti Kotamajaa. Kello oli vasta kymmenen aamulla eikä majan lisäksi maisemassa ollut muuta kuin lunta ja tunturia. Pilvisestä säästä huolimatta päätin uhrata reiteni Kukastunturille. Edellisvuotisella vaellusreissulla olimme valloittaneet tunturin juosten, mutta hiihtäen tunturi oli vielä saavuttamaton tuttavuus.

Nousu Kukakselle on raaka. 150 metriä jyrkkää nousua, jossa etenemistyylinä ankka on ystäväsi. Kova jätkä jaksaa kuokkaa. Maisema oli sumuinen ja eteenpäin näin parhaimmillaan vain muutaman latumerkin verran. Huipulla sumu muuttui hetkeksi niin sankaksi, että kaikki oli valkoista. Tunne oli todella epätodellinen, koska näkökentässä ei ollut mitään kiintopistettä omia suksia lukuunottamatta. Onneksi sumu hälveni yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin. 

Sumuinen nousu Kukastunturille


Surrealistinen valkoinen maisema tunturin laella...

Näkymä kohti Äkäslompoloa oli upea ja ladun vieressä könötti lupaava ”vaativa lasku” –kyltti. Ou jee, vähän lisää vauhtia ja kohti tuntematonta. Lasku Kukakselta oli aivan mahtava. Huusin ja tuulettelin parille poloiselle hihtäjälle, jotka kypsännäköisinä kiipesivät viimeisiä kymmeniä metrejä. Jyrkkä alamäki päättyi äkisti kurunseinään, jossa sain taiteilla kunnon sivuluisut U-käännöksessä. Ja takaisin ladulle!

Parin kilometrin laskettelun jälkeen suuntasin ystäväni perässä kohti Hangaskurua ja sieltä edelleen loivaan laskuun kohti Karhukotaa. Karhukodalta toiveissani oli suunnata kohti pohjoista Pyhäjärvelle saakka, mutta valitettavasti latukone ei ollut ehtinyt vielä kolmosluokan laduille. Hieman vastahankaisesti suuntasin Fischerit kohti ylämäkeä ja Kotamajaa. 

Karhukodalta kohti Pyhäjärveä - jihaa, aurinkoa näkyvissä!

Muutos suunnitelmissa: takaisin Kotamajalle

Vihdoinkin aurinkoa!

Kotamajalla oli aika istahtaa alas ja nautti vihdoinkin esiintulleesta auringosta. Samalla pohdiskelin reittivalintaa. Tehokasta hiihtoaikaa oli vielä kaksi tuntia. Ladut hyvin tunteva herra ehdotti ensin Pyhäjärveä, mutta ajamattomien latujen vuoksi päätökseni kallistui kohti korkeuksia. Sää oli mitä upein – miltähän maisemat näyttäisivät Kukastunturilta auringonpaisteessa ja sinisen taivaan alla?

Mikä kuningasajatus!

Edessä oli jälleen reisiä riepova ja päätä puristava nousu. Mutta tunturin laelta maisemat olivat jokaiset laktaattimillimoolin arvoiset! Sininen taivas, Ylläs, Kesänki, Lainio ja horisontissa Pallakset pallerot. Uusintalaskusta otin tietenkin kaiken ilon irti.

Parannellut maisemat Kukastunturin nousussa

Tunturin huipulta: näkymät Ylläkselle

Lainio

Tuuletusten aika - alamäki tiedossa!

Olisin voinut lasketella Kukakselta kevyttä alamäkeä suoraan Äkäslompoloon, mutta hiihtohulluus vei voiton. Aikaa oli vielä tunti ja vartti ja Hangaskurun ja Latvamajan kautta ehtisin loistavasti kiertää vielä 16 kilometrin lenkin. Latvamajalle saakka suksi nousi kevyesti, mutta sen jälkeen iski melkoinen väsymys. Olin ripotellut viimeisetkin glykogeenin rippeet Kukaselle. Juoksu on kuitenkin opettanut minulle paljon väsymyksestä ja sen sietämisestä. En alkanut kiukutella itselleni väsyneistä nilkoista tai kivistävistä hartioista. Jatkoin vain matkaa. Neljän tunnin urakoinnin jälkeen saavuin kotiovelle. Päivän saaliina tasan 50 km.

Lapista ei vain kehtaa lähteä pois ilman yhtä viisikymppistä.

Viimeinen lenkki oli melkoista euforiaa, kun aurinko alkoi paistaa siniseltä taivaalta ja Kukaksen tuplavalloitus oikeutti minut tiettyyn myhäilevään omahyväisyyteen.

Suhteeni maastohiihtoon on kuitenkin katkeransuloinen. Harrastin kilpahiihtoa 17-vuotiaaksi saakka. Lapsena olin hiihdossa luontaisesti hyvä ja ärhäkän kunnianhimoni ansiosta pärjäsin kilpaladuilla jopa vuoden vanhempia kilpasiskoja vastaan tasavertaisesti. Minun ja hiihdon väliin tunkivat kuitenkin hankalat oikean nilkan kivut, joille ei sen aikaisilla kuvantamislaitteilla löytynyt asiallista selitystä. Kahden onnistuneen treenikauden päätteeksi oli surkeaa luovuttaa, kun varsinkaan vapaan hiihdosta ei tullut mitään. Viimeiselle ensilumen leirille osallistuin marraskuussa 1996. Sen jälkeen annoin periksi ja laitoin kaiken tarmoni opiskeluihin. 16 vuoteen en koskenutkaan suksiin yksittäisiä lenkkejä lukuunottamatta.

Rakas ystäväni ja treenikaverini sai houkuteltua minut takaisin laduille kaksi vuotta sitten. Ylläksen upeat ladut voittivat sydämeni. Rakastuin valkoisiin maisemiin ja hiljaisuuteen: Haavepalo, Äkäskero, Aakenus, Kukastunturi. Paluu laduille ei kuitenkaan ollut helppo. Vanhat nilkkakivut palasivat viimeistään kolmekymmenen hiihtokilometrin jälkeen ja lenkkien viimeiset kilometrit vedin kiroillen ja hampaita kirskutellen tasatyöntöä. Päätös hiihdon lopettamisesta oli ollut vaikeampi kuin mitä olen koskaan ulospäin näyttänyt. Viimeisenä harjoituskesänä tein tuntien vaelluksia, ravasin sauvamäkeä ylös-alas jakoukutin itseni endorfiineihin. Liian monta kertaa olen ajatellut, olisiko minusta oikeasti voinut tulla Hiihtäjä sen sijaan että valmistuin lisensiaatiksi yliopistosta 23-vuotiaana?

Ensimmäisen Lapin reissun jälkeen sain ystäväni potkimana talutettua itseni Terveystalolle ja päivässä nilkkakivut saivat asiallisen diagnoosin magneettitutkimuksessa. Sen jälkeen nilkan kuntoon saaminen on ollut pitkä ja kivikkoinen tie. Leikataan – ei leikata – uusi MRI varjoaineella – skleroterapiaa – lisää skleroterapiaa. Yhteensä neljä viikkoa sairaslomaa ja ammatillista ahdistusta (keskimäärin työpaikallani viihdyimme viime vuonna 0.8 päivää sairaslomalla...)

Kannattiko?

No ihan satavarmasti! Takana on nyt ensimmäinen Lapin hiihtoreissu ILMAN nilkkakipuja!!! Hiihtoreissu oli ensimmäinen, jolla oikeasti pääsin nauttimaan vaivattomasta ja helposta hiihtämisestä: kunto oli jopa viimevuotista parempi, neljän tunnin peruskestävyyslenkit sujuivat kevyesti eikä nilkka nipottanut kilometrimääristä. Olen onnellinen, että olen saanut rakkaan harrastukseni takaisin ja ennen kaikkea osaan ja voin jälleen nauttia hiihtämisestä.


Tähän koneeseen en olisi millään halunnut nousta


Ensi vuonna jälleen uudestaan!

Tässä vielä viime viikon treenitoikkaroinnit:

Ma Yogastretching 60’ + illalla salitreenin verkka juosten 25’ (3.5 km) + PT-treenit salilla 65’ + kävely kotiin 55’ (5.5 km) + venyttely 25’
Ti Maraklubin VK-vetotreenit Töölönlahdella 80’ (8.1 km) + kevyet venyttelyt 10’
Ke LEPO
To Ip. hieronta 50’ + illalla kevyt PK takatalven hankijuoksuna 80’ (11.2 km)
Pe LEPO
La aamulla kävely 40’ (4 km) + hiihto Ylläksen ympäri 3.25 (43.5 km) + juoksu + venyttely 40’
Su aamuvenyttelyt 20’ + hiihto Haavepalolle 3.55 (48.2 km) + juoksu + iltavenyttelyt 50’

Juoksua yhteensä 25 km ja hiihtoa 92 km

Treeniterveisin,

Laura

Kommentit

Suositut tekstit