Let's go - lenkille Lauran kanssa!

Tervetuloa seuraamaan blogiani ”Endorphinist & 42195m”. Mystinen numerosarjaa antaakin jo vinkkejä, mistä blogissa puhutaan. Juoksusta - totta kai!

Blogin kirjoittaminen on itsepäisesti pyörinyt mielessäni jo kesästä 2013 lähtien. Kevyttä treenausta bloggaamisesta sain jo viime talvena ja keväänä, jolloin juoksin Suomen Urheiluliiton Helsinki City Run Street Teamissä muutaman muun innokkaan harrastelijajuoksijan kanssa. Yhteislenkkien ja tsemppitapaamisten lisäksi tehväviimme kuului blogata matkastamme kohti kevään kohokohtaa eli Helsinki City Runia. Tekstiä riitti niin omasta urheilutausta, edellisen vuoden urheilusaavutuksista kuin motivaatiokikoistakin. Puolimaratonin maaliviivan ylittämisen jälkeen alkoi kuitenkin tämän blogistin ylimenokausi, joka on venähtänyt kahdeksan kuukauden pituiseksi. Ainakaan ylikunnosta ei ole pelkoa.



Viimevuotinen bloggaamiskokemus oli huikean motivoiva. Blogin kautta tein tavoitteistani julkisia: lupasin juosta puolimaratonin uuteen ennätysaikaan ja selvittää elämäni ensimmäisen maratonin kunnialla maaliin saakka. Juoksulenkit johdattavat minut upeisiin auringonnousuihin ja maisemiin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Jaan kauniit juoksuhetket mielelläni kanssanne. Jos blogini innostaa edes yhden uudesta urheiluharrastuksesta – oli se sitten juoksu, hiihto, jooga tai tankotanssi – haaveilevan lukijan lähtemään lenkille tai joogasalille, olen onnellinen. Maailma ei pelastu, mutta kenties yksi aikuisiän diabetes jää puhkeamatta ja endorfiinien ihmeellinen maailma saa jälleen uuden onnellisen asukkaan.

Juoksu on päälajini, mutta ei missään nimessä ainoa. Olen liikunnan sekakäyttäjä – jopa addiktioon saakka. Juoksupolkujen lisäksi viihdyn kuntosalilla, pyörän selässä, hiihtoladuilla ja tanssilattialla. Pidän joogasta, vaikka nykyisin harrastan sitä aivan liian harvoin. Venyttelyä rakastan. Varsinkin lonkkavenytyksiä! Ehkä pääni pitäisi laittaa koeputkeen ja tutkia tarkemmin. Kaikki lonkankoukistajia venyttäneet kanssakärsijät tietävät, miten tuskaisesta prosessista on kysymys... Ja tuloksia saa odottaa vuosikaupalla! Spagaatiin ei taivuta kuukauden harjoittelulla.

Maratoonariksikaan ei tulla yhdessä yössä. Katsotaan kuinka pitkä matkastamme tulee!

Keveitä juoksukilometrejä,


Laura

Kommentit

  1. Jee! :) Löysin tänne! Ja iso jee, että aloit kirjoittamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, bloggaamisen aloittaminen on pitkälti sinun ansiotasi! Edellisessä Street Teamin tapaamisessa kannustit minua niin kivasti, että pitkään ajatuksissa ollut projekti näki vihdoinkin päivänvalon 5.1.2014!

      Poista
  2. Vau, mahtavaa! Tuommoisen urheiluhullun matkaan liittyy täällä blogimaailmassa oikein mielellään:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa, tervetuloa endorfiinien ihmeelliseen maailmaan! Matka ei varmastikaan jää 42195 metriin ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit